Mikä Crash on?    Yhteys    Jäsenet    Kumppanit

Etusivu
Kannanotot
Julkaisut
Lausunnot
Kuvagalleria
Arkisto









 

   Ääni intiaanikylille II

Crash on hakenut Ulkoministeriöltä rahoitusta Etelä-Meksikossa sijaitsevan Oaxacan alkuperäiskansojen yhteisöradioiden tukemiseen yhdessä Tecnologías Comunitarias -järjestön kanssa. Vuosina 2012 - 2014 toteutettavan hankkeen perusidea on vahvistaa jo olemassa olevia yhteisöradioita Oaxacan vuoristokylissä, ja siten parantaa intiaanikylien elioloja.

Oaxaca on Meksikon toiseksi köyhin osavaltio ja erityisesti intiaanikylissä eletään köyhyydessä. Yhteisöradioilla on suuri merkitys kylissä, joissa ei yleensä ole muuten pääsyä tiedonvälityksen piiriin. Niiden avulla kyläläiset kouluttavat toisiaan, pitävät yllä omaa kieltään ja kulttuuriaan ja välittävät arkisia viestejä. Radioiden sisältö nousee yhteisön tarpeista. Niissä on käsitelty geenimanipuloidun maissin ongelmia, veden säästämisen tärkeyttä, naisiin kohdistuvaa tai seksuaalista väkivaltaa ja monia muita kylille tärkeitä teemoja.

Tämän hankkeen tavoite on vahvistaa erityisesti naisten ja nuorten äänen kuulumista yhteisöradioissa. Yleensä perheenäidit ovat radioiden uskollisimpia kuulijoita, mutta heidän itsensä tai heidän tarpeitaan vastaavaa ohjelmaa on radiossa vasta vähän. Hanke osallistaa naisia laajemmin mukaan radiotoimintaan. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa kyläläisten kykyä tuottaa sisältöä radioihin ja huolehtia radion tekniikasta. Hankkeen puitteissa on tarkoitus tukea läheisesti 5 - 7 jo olemassa olevaa radiota sekä perustaa kaksi uutta radiota. Lisäksi annetaan neuvontaa kaikille niille kylille, jotka hankkeeseen ottavat yhteyttä.

”Radio merkitsee meille viestintää ja edistystä. Sitä että voimme pitää hengissä perinteitämme ja kieltämme. Meillä on nyt mahdollisuus viestiä, olla yhteydessä toisiin. Meistä tuntuu että kylämme on elävä kylä, koska kylän ääni kuuluu.” Yhteisöradiotoimittaja, Tepejillo, Oaxaca.